Friday, September 26, 2025

Puhdistus




On tämä elämä kyllä melkoista vuoristorataa. Nyt on sellainen käännekohta menossa, että on vain pidettävä jostain kiinni. Miten tässä käy, ei pysty vielä kertomaan, mutta kävi miten kävi, tästäkin minä selviän. Kunhan muistan hengittää syvään. 

Ihmiskokemukseen kuuluu tuntea ja surun jälkeen tulee toivottavasti myös ilo. Jos pääsee itku, sen jälkeen voi luonnollisesti alkaa jopa naurattaa. Itku puhdistaa, rauhoittaa ja helpottaa oloa sekä vähentää painekattilan syntymistä. Fyysiset ja henkiset oireet vähentyvät, kun et pidättele vaan annat ihmisyyden tulla näkyviin. Kliseinen lause, mutta istu sen tunteen kanssa. Mikään ei maadoita niin kuin märkä poskella. Olen itkenyt tällä viikolla koulun ravintolassa, bussissa ja ratikassa. Mutta läpimurto on se, että minua ei enää hävetä itkeä toisen edessä. Mitä siinä sen sijaan tapahtuu, on yhteyden löytäminen. Me ihmiset olemme upeita olentoja, meillä on tunteet, sielu ja sydän. Miksemme voi antaa sen kaiken näkyä ulos? Miksi ihmeessä kaikki pitäisi piilottaa ja kätkeä sisimpään? Itkua saatetaan jopa pyydellä anteeksi. Elämän kuuluu olla sotkuista, meidän kuuluukin tuntea! Minun säröt tekee minusta Annen. Minun suurin vahvuuteni on nimenomaan minun herkkyyteni. Kaikilla ei tätä lahjaa ole. Ei meidän ole tarkoitus siloitella omaa rosoisuutta ja näytellä normaalia. Emme ole mitään robotteja. Inhimillisyys on nykyään ihan vieras asia monille. Rakkaus on vieras käsite. Mikään ei tunnu missään. Väsymystä ja uupumusta ei saisi näyttää vaan pitää olla aikaansaava, tuottelias ja reipas. Ihmiset jyräävät toiset alleen kunhan oma ego säilyy ehjänä. Olen pienestä pitäen yrittänyt kätkeä herkkyyttäni vaikka tunteet ovat pursuilleet yli. Keksin eri tapoja kunhan en vain itkisi. Tunteita ei voinut näyttää: sitä salattiin, ignoorattiin tai hävettiin. Itkusta tehtiin iso numero niin, että se lakaistiin maton alle pois näkyviltä kun se olisi pitänyt nostaa pöydälle ja käydä läpi. Nyt aikuisena herkkyys näkyy edelleen itkuna, mutta myös uupumuksena. Yritän selviytyä kaikesta, mutta olen vain pieni ihminen jolle suorittaminen on liikaa ja vedet kiehuu yli. Uhraan itseni kokonaan siinä mitä teen oli kyseessä sitten työ, opiskelu tai ihmissuhde. Annan kaikkeni ja jos kukaan ei tule vastaan ja auta tai pysäytä minua, tuhoan itseni kokonaan. En voi enää olla ympäristöissä jossa minun hyvinvoinnistani ei välitetä. Minua ei ole luotu tähän kylmään, utopistiseen maailmaan. Minä haluan enemmän. Jos elämä ravistelee sinua, kaikki tuntuu musertuvan ympärilläsi, ihmiset katoavat, asiat muuttuvat, ovet sulkeutuvat ja suunnitelmat katoavat, ethän silti luovuta. Muista, että sinua valmistellaan johonkin suurempaan. Sinua ei ole luotu tasapaksuun elämään vaan ansaitset enemmän. Vielä tulee päivä jolloin sinun valoasi osataan arvostaa eikä oteta itsestäänselvyytenä. Kuvittele itsesi pienenä siemenenä mullassa. Sinua koetellaan ja karaistetaan. Kaikkialla kasvupaikassasi on kylmää ja pimeää. Tarvitset lämpöä, vettä, happea sekä ravinteita kunnes eräänä kauniina päivänä kurkotat maan pinnalle valoa kohti ja kukoistat kauniimpana kuin koskaan.

         



 

Monday, September 1, 2025

Feel


 Satuin katsomaan Robbie Williamsin dokumenttisarjan Netflixiltä ja voi pojat, olipas positiivinen yllätys! Vaikken ole ikinä häntä erityisesti fanittanutkaan, niin pelkästään tämän dokkarin takia menisin hänen keikalleen. Tämä jätkähän on hienolla matkalla heräämisensä kanssa. Erityisesti pystyin samaistumaan siihen kuinka hän oli dokkarissa suurimman osan ajasta sängyssään ja lapset kävivät halimassa häntä aina välillä. Toihan on niinkuin meikäläinen. Hah.

Toinen samantapainen yllätys oli Pamela Andersonin poikien tekemä dokumentti äidistään. Mikä näitä kahta ihmistä yhdistää, on tietoisuuden lisääntyminen omista traumoistaan. Molempien elämää käydään läpi siitä hetkestä, kun heistä tuli julkisuuden henkilöitä, Pamela tosin avasi lapsuudesta lähtien asioita. Heitä seuratessa, tajusin etten näe vain kahta julkkista vaan he molemmat ovat nimenomaan SIELUJA. Heistä molemmista näkyy ulos aitous ja itsetietoisuus. Tämä tuntuu olevan niin harvinaista nykypäivänä ja varsinkin Hollywood-ympyröissä. Erityisesti Pamelan matka on kiinnostava, kun käyn itse läpi ihan samantapaista: omana itsenä olemista ja sen hyväksymistä, sukupolvien toimintamallien rikkomista ja luontoyhteyden vahvistamista. Vaikka Pamelan meikittömyys on ollut paljon otsikoissa (mikä on tottakai harvinaista Hollywoodissa ja siksi ”shokeeraavaa”) on ollut mielestäni liian vähän puhetta siitä mitä hän käy oikeasti läpi. Hänestä huokuu ulos itsevarmuus ja rauha. Pamela on aina vaikuttanut tosi fiksulta ja ennen kaikkea herkältä sielulta, vaikka lööpit ovat yrittäneet maalata hänestä ties mitä tyhjäpäätä.

Vielä kolmas henkilö tulee mieleen, joka on kylläkin paljon pidemmällä henkisen matkansa kanssa ja hän on Jim Carrey. Jim on olento, jota olen rakastanut lapsesta saakka, hänessä on aina ollut jotain erityistä. Huumorin kautta olen itsekin selvinnyt monista asioista ja hänen uskomaton lahjansa muuntautua eri hahmoiksi on ollut kiehtovaa seurattavaa. Hän on puhunut lukemattomia kertoja heräämisen matkastaan ja suurimmalle osalle ihmisistä hän saattaa kuulostaa ihan pimahtaneelta, kunnes itse olet samassa prosessissa ja kaikki käykin järkeen. Se on uskomaton tunne. 

Tähän loppuun pätkä Robbie Williamsin kappaleen ”Feel” lyriikoista, jotka menivät aikoinaan itseltäni ohi, kunnes nyt osui ja upposi. 

                

Come on hold my handI wanna contact the livingNot sure I understandThis role I've been given
I sit and talk to GodAnd he just laughs at my plansMy head speaks a language, I don't understand
I just wanna feel real loveFill the home that I live in'Cause I got too much lifeRunning through my veins, going to waste
I don't wanna dieBut I ain't keen on living eitherBefore I fall in loveI'm preparing to leave herI scare myself to deathThat's why I keep on runningBefore I've arrived, I can see myself coming
I just wanna feel real loveFill the home that I live in'Cause I got too much lifeRunning through my veins, going to waste
And I need to feel real loveAnd a life ever afterI cannot get enough
I just wanna feel real loveFill the home that I live inI got too much loveRunning through my veins, to go to waste
I just wanna feel real loveIn a life ever afterThere's a hole in my soulYou can see it in my face, it's a real big place
Come and hold my handI wanna contact the livingNot sure I understandThis role I've been given

Luuranko-Anne

Ihmisen psyyke, samalla niin kiehtova kuin pelottavakin  asia. Sitä alkaessa kunnolla kääntelemään kuin multaa puutarhassa kevään tullen kon...