No, pikkujuttuhan flunssa on. Harvoin sairastavana tämä tuntui kuitenkin todella nöyryyttävältä enkä arvannut, että flunssa olisi henkisesti näin rankka. Tauti vei minut takaisin lapsuuteen, kun kuumehoureissani näin kaikenlaisia pikku-ukkoja ryömivän ulos katossa olevasta reiästä joka avautui aina sänkyni yläpuolelle. Nyt aikuisenakin sänky piti minua otteessaan, mutta nyt se oli pelkkää ahdistavaa, monta päivää kestävää kipuilua omien varjopuolieni kanssa kuumeen sahaillessa edestakaisin. Koko ajan olin joko jossain kylmänhorkassa tai hikoilin lämpöjä ulos tuskissani. Pienikin rasitus tuntui todella uuvuttavalta ja käynnisti yskänpuuskat. Joko nukahtelin pitkin päivää tai heräilin kesken yöunien. Ajattelin jossain kohti käyttää tätä aikaa hyödykseni ja tehdä rästissä olevia kouluhommia pois alta, kunnes tajusin, että suorittaminen puolikuntoisena ei ole yhtään järkevää. Siksipä päätin vain antautua levolle ja lepäsin koko viikonlopun katsellen sarjoja, leffoja ja stand uppia niin paljon, että tänään herätessä sänky alkoi jo etoa.
Ja mikä olo tänään? Nyt kuuden päivän sairastelun jälkeen voin sanoa, että kyllä tämä elämä tästä vielä suttaantuu, Annesta tuli tämän sairastelun myötä entistä ehompi. Peto on kohta irti taas. Tuntuu kuin aivot olisi myllätty ihan uusiksi, joku uudelleen ohjelmointi tai uudelleen syntyminen tässä tuli koettua, kaikkine mörköineen. Ruokakaupassa käynti monen päivän tauon jälkeen oli melkoinen järkytys: kuulin toisten arkisia nahisteluja, kuinka ahdistavalta ja turhalta se kuulostikaan. Ihmisiä oli järjetön määrä shoppailemassa, kahvittelemassa ja viettämässä vapaa-aikaansa ostoskeskuksessa keinovalojen, mainosten ja yltäkylläisyyden seassa. Ihan vapaaehtoisesti. Kyllä maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
No comments:
Post a Comment