Puolikuollutta elämää

Tässä viikon aikana on tullut tarkkailtua ja huomattua ihmisissä isoja eroja. Jotkut elävät tasaista arkea sen kummemmin mukisematta, toiset taas painavat sata lasissa eteenpäin. Sitten on heitä, jotka valaisevat koko tilan missä sattuvat olemaan ja löytävät kauneutta pienistäkin asioista kuten keväällä maasta nousevasta pienestä krookuksesta. 

Eläimet saattavat vaaran ilmetessä jähmettyä eli menevät puolikuolleeseen tilaan, mutta sitten he tokenevat siitä ylös. Olen itse elänyt lähes koko ikäni tätä puolikuollutta, jähmettynyttä tilaa. Olen elossa mutten ole osannut elää. Ja elämisellä en tarkoita sitä mitä yhteiskunta uskottelee sen tarkoittavan. Se ei tarkoita materian omistamista tai matkustelua hulppeissa oloissa. Se ei tarkoita, että sinun täytyisi toimia niinkuin muut. Meillä kaikilla on oma polku jota seurata. Tarkoitan elämisellä sitä kun ollaan omassa täydessä elinvoimassa, omassa virtauksessa. 

Emme osaa päästää tunteistamme irti vaan pullotamme ne syvälle sisimpään emmekä osaa edes täristä niitä ulos kuten eläimet osaavat. Emme osaa rakastaa itseämme vaan ulkoistamme sen toiselle ihmiselle ja suutumme, kun meitä ei rakasteta oikein. ”Tee niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän” on niin sanottu kultainen sääntö mitä yritämme noudattaa, mutta  me olemme itsemme pahimpia vihollisia, kuinka voisit rakastaa toista ihmistä aidosti, jos kohtelet itseäsi kuin roskaa?

Inhimillisyys on lähes kokonaan kadonnut maailmasta ja nyt Uuden ajan astuessa esiin tarvitsemme sitä eniten. Meidät on ohjelmoitu ”kasvamaan aikuisiksi” ja olemme unohtaneet leikkisyyden, joka lapsella on. Meissä jokaisessa asuu edelleen se pieni lapsi. Se on se Henki, joka sinä todellisuudessa olet. 

Ohjelmoinnin seurauksena energia hidastuu ja aletaan myös ajatella ”vanhemmin”.  Totta kai meidän pitää oppia elämästä, mutta eikö meillä voisi olla tässä kasvaessa samaan aikaan myös hauskaa? Milloin teit viimeksi jotain hassua vain, koska se huvitti sinua? Milloin tanssit viimeksi yksin ollessa? Oletko nauranut niin, että kyyneleet valuvat poskiasi pitkin? Jos siitä on enemmän kuin 72 tuntia, et elä. Ole lapsi. Ilmaise itseäsi. Tee jotain mikä tuottaa sinulle iloa. Nauti elämästä! Ei tämä ole niin vakavaa.

De-press

 Miksiköhän mielenterveys ongelmilla on niin kauhea stigma, miksi näistä asioista ei puhuta ääneen? Miksi mieleen liittyvät ongelmat ovat niin iso häpeä? Meillä kaikillahan on mieli: siihen liittyy kaikki meidän ajatukset, tunteet, tietoisuus ja henkinen olemus.

Englanniksi masennus kirjoitetaan depression. Depress -painaa, painostaa. Jotenkin se kuulostaa osuvammalta kuin että masentaa. Se, että tunnet surua, on osa ihmisyyttä. Tunteiden kirjo on niin laaja ja jokaisella on oikeus tuntea kaikkea siltä väliltä. On pelkoa, inhoa, ikävää, innostusta, leikkisyyttä, jännitystä, ylpeyttä, hauskuutta, pettymystä, iloa, noloutta, hämmästystä, kateutta, rakkautta, vihaa, häpeää, ahdistusta... Miksi kuitenkin jotkut tunteet ovat niin sanotusti ala-arvoisempia? Ilot jaetaan, surut käsitellään yksin piilossa. Miksi osa tunteista kielletään? Miksi tunteista ei osata puhua? Miksi tunteet aiheuttavat erilaisia reaktioita muissa? Toiset ihmiset ovat peilejä: reaktiosi ovat ehkäpä sinun käsittelemätöntä tunnetilaa.

Se, että ylipäätään tuntee jotain, on hyvä asia. Jos pidät itsesi kiireisenä, harhautat itseäsi jatkuvasti erilaisilla puuhilla, aina joku uusi projekti tulilla, juokset ehkä itseäsi karkuun. Mitä vaan kunhan itseään ei tarvitse kohdata. Mitä vaan ettei salli tunteiden pyrkiä pinnalle. Keho on kuitenkin uskomattoman viisas ja paha olo pyrkii kyllä ulos jotain kautta ja hyvin usein se alkaa näkyä fyysisinä oireina ja autoimmuunisairauksina.

Välillä on hyvä latautua, itkeä silmät päästään, antaa itsensä  käydä läpi kaikki ylipursuavat tunteet. Ei niitä tarvitse pullottaa ja pitää sisällään. On tosi hätkähdyttävää huomata välillä kuinka erkaantuneita olemmekaan omista tunteistamme ja omasta hermostostamme. Jos haluat istua rauhassa julkisessa liikenteessä, itke avoimesti. Siinä käy yleensä niin, ettei kukaan edes huomaa, koska he ovat niin naama kiinni kännyköissään tai sitten hämmennytään ja katsotaan muualle. Kukaan ei takuulla istu viereesi lohduttamaan ettei kuule ole mitään hätää, pieni. Shhh.

Tässä somekeskeisessä nykymaailmassa halutaan kovasti näyttää toisille kuinka onnellisia ja tyytyväisiä ollaan. Näytetään itsestä ne parhaat puolet ja siloteltu versio. Kaikki möröt pidetään visusti kaapissa piilossa muilta. Ei sinne sovi katsoa, ylläpidetään näitä kulisseja. Harvoin jaetaan niitä oikeita olotiloja ja kappas, näin niistä tunteista tulee tabu. Sitten alkaa vertailu ja ihmetellään, että kuinka toisilla on noin ihanaa koko ajan ja minä täällä vain kärsin. Boohoo. Siitä seuraa sitten katkeruutta ja taas ollaan lähtöpisteessä. 

Meillä kaikilla on oma polkumme. Ilman kärsimystä, et voi tuntea rauhaa. Onnellisuus ei tule maallisen mammonan kautta eikä toinen ihminen voi tehdä sinua onnelliseksi. Onnellisuutta kun ei voi pakottaa. Sitä kohti voi pyrkiä monin eri tavoin ja suurin työkalu siihen on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä mitä sinulla on. Onnellisuus ei myöskään näytä kaikilla samanlaiselta. Onnellisuus voi tarkoittaa vapautta olla oma itsesi ja elää omannäköistä elämää. Onnellinen ihminen ei ole olosuhteidensa uhri vaan hän ottaa vastuun omista tunteistaan, reaktioistaan ja toiminnastaan. Hän on tutustunut itseensä löytääkseen onnen ja mielenrauhan sisimmästään, omasta sydämestään. Hän on löytänyt rauhan itsensä kanssa.

                

Yhteys

Minulla on yhteys, roger, toistan, minulla on yhteys. 

Vaikka ihmisten kanssa viettää välillä lukemattoman paljon aikaa esimerkiksi työpaikoilla, koulussa, harrastuksissa, milloit viimeksi olet tuntenut itsesi todella nähdyksi? En tarkoita, että joku kehuu ulkonäköäsi, vaan että tunnet sen luissa ja ytimissä ja sinua katsotaan suoraan sieluun saakka? 

Olin tänään äärettömän rohkea ja rehellinen ystävälleni ja hitto kuinka se tuntui hyvältä. Olin auki, uskalsin itkeä, nauraa ja puhua suoraan sydämestä vaikka olimme kahvilassa, keskellä kiireistä ostoskeskusta. Ympäristöllä ei ollut mitään väliä, se oli yhtä sielujen sinfoniaa, kun päästiin molemmat vauhtiin avautumisessa. Vaikka olemmekin jo tunteneet reilun vuoden, silti asioissa näköjään ottaa oman aikansa. Asioita pitää sisällään niin kauan, kunnes se alkaa vuotamaan ympäristöön ja nyt on tosissaan porissut kattilasta yli!

Tästä tuli sitten mieleeni, että kuinka me ihmiset usein otamme tämän elämän itsestäänselvyytenä, suoritamme arkea, sokeudumme ihmisille ympärillämme emmekä tartu hetkeen. Miksi jotkut ihmiset on tuotu eteemme: ovatko he oppaita, viestintuojia, peilejä, oppiläksyjä? 

Yhdeksi päivän puheenaiheeksi nousi mm. ihmisten tyytyminen tietynlaiseen elämään ja parisuhteeseen. Miksi se on ollut itselle niin haasteellista kun toisille suodaan se elämänkumppani heti kättelyssä ja eletään onnellisina elämänsä loppuun saakka. The end. 

Kunnes nousi uusi näkökulma tähänkin: minä haluan kasvaa ihmisenä, ottaa elämänkokemukset oppiläksyinä kehittyäkseni siihen Korkeampaan Minään. Minä muutun jatkuvasti, tutustun Anneen joka päivä lisää ja lisää. Minusta paljastuu koko ajan uutta ja yllätyn itsekin uusista puolistani. En ole vieläkään valmis. Jos olisin tyytynyt vaikka ensimmäiseen parisuhteeseeni, en olisi tiennyt mistään muusta. En olisi kasvanut, en olisi vahvistunut, en olisi se mitä olen nyt. Muutosta aina halutaan, mutta ei olla kuitenkaan tarpeeksi rohkeita siihen. Se on helppoa tuudittautua perustylsään arkeen missä mikään ei muutu, kunnes havahdut jonain päivänä, että enhän minä sittenkään ole tämä ihminen, enhän minä tätä halua. Minä haluan ENEMMÄN.   

Joskus sitä näkee itsensä tietynlaisen linssin läpi, ehkä joku rooli joka on jäänyt päälle pyörimään ja toistat sitä tiedostamatta. Se, että samat ihmiset elämässäsi päivästä toiseen toistavat samaa vanhaa kaavaa ei auta sinua millään lailla. Älä ole elämässäsi tapahtuneiden asioiden uhri, marttyyri tai syntipukki. Elämä täytyy ottaa ihmiskokemuksena, jatkuvana seikkailuna, oppimatkana. Ansaitset kuulla itsestäsi hyviä asioita, luonteesi ominaisuuksia täytyy juhlistaa.

Joten… Nostan maljan. Hei, minä olen Anne. Olen villi luonnonlapsi, kuorrutettu viettelevällä jousimiesenergialla, omalaatuisen hervottomalla huumorilla, leijonaemon rohkeudella ja ajattomalla viisaudella.