Englanniksi masennus kirjoitetaan depression. Depress -painaa, painostaa. Jotenkin se kuulostaa osuvammalta kuin että masentaa. Se, että tunnet surua, on osa ihmisyyttä. Tunteiden kirjo on niin laaja ja jokaisella on oikeus tuntea kaikkea siltä väliltä. On pelkoa, inhoa, ikävää, innostusta, leikkisyyttä, jännitystä, ylpeyttä, hauskuutta, pettymystä, iloa, noloutta, hämmästystä, kateutta, rakkautta, vihaa, häpeää, ahdistusta... Miksi kuitenkin jotkut tunteet ovat niin sanotusti ala-arvoisempia? Ilot jaetaan, surut käsitellään yksin piilossa. Miksi osa tunteista kielletään? Miksi tunteista ei osata puhua? Miksi tunteet aiheuttavat erilaisia reaktioita muissa? Toiset ihmiset ovat peilejä: reaktiosi ovat ehkäpä sinun käsittelemätöntä tunnetilaa.
Se, että ylipäätään tuntee jotain, on hyvä asia. Jos pidät itsesi kiireisenä, harhautat itseäsi jatkuvasti erilaisilla puuhilla, aina joku uusi projekti tulilla, juokset ehkä itseäsi karkuun. Mitä vaan kunhan itseään ei tarvitse kohdata. Mitä vaan ettei salli tunteiden pyrkiä pinnalle. Keho on kuitenkin uskomattoman viisas ja paha olo pyrkii kyllä ulos jotain kautta ja hyvin usein se alkaa näkyä fyysisinä oireina ja autoimmuunisairauksina.
Välillä on hyvä latautua, itkeä silmät päästään, antaa itsensä käydä läpi kaikki ylipursuavat tunteet. Ei niitä tarvitse pullottaa ja pitää sisällään. On tosi hätkähdyttävää huomata välillä kuinka erkaantuneita olemmekaan omista tunteistamme ja omasta hermostostamme. Jos haluat istua rauhassa julkisessa liikenteessä, itke avoimesti. Siinä käy yleensä niin, ettei kukaan edes huomaa, koska he ovat niin naama kiinni kännyköissään tai sitten hämmennytään ja katsotaan muualle. Kukaan ei takuulla istu viereesi lohduttamaan ettei kuule ole mitään hätää, pieni. Shhh.
Tässä somekeskeisessä nykymaailmassa halutaan kovasti näyttää toisille kuinka onnellisia ja tyytyväisiä ollaan. Näytetään itsestä ne parhaat puolet ja siloteltu versio. Kaikki möröt pidetään visusti kaapissa piilossa muilta. Ei sinne sovi katsoa, ylläpidetään näitä kulisseja. Harvoin jaetaan niitä oikeita olotiloja ja kappas, näin niistä tunteista tulee tabu. Sitten alkaa vertailu ja ihmetellään, että kuinka toisilla on noin ihanaa koko ajan ja minä täällä vain kärsin. Boohoo. Siitä seuraa sitten katkeruutta ja taas ollaan lähtöpisteessä.
Meillä kaikilla on oma polkumme. Ilman kärsimystä, et voi tuntea rauhaa. Onnellisuus ei tule maallisen mammonan kautta eikä toinen ihminen voi tehdä sinua onnelliseksi. Onnellisuutta kun ei voi pakottaa. Sitä kohti voi pyrkiä monin eri tavoin ja suurin työkalu siihen on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä mitä sinulla on. Onnellisuus ei myöskään näytä kaikilla samanlaiselta. Onnellisuus voi tarkoittaa vapautta olla oma itsesi ja elää omannäköistä elämää. Onnellinen ihminen ei ole olosuhteidensa uhri vaan hän ottaa vastuun omista tunteistaan, reaktioistaan ja toiminnastaan. Hän on tutustunut itseensä löytääkseen onnen ja mielenrauhan sisimmästään, omasta sydämestään. Hän on löytänyt rauhan itsensä kanssa.
No comments:
Post a Comment