Henkisyys

 Henkisyyttä pidetään kummallisena asiana: ihmehörhöilyä, yksisarvisia, rakkautta ja valoa. Voidaan myös mieltää se uskonnollisuutena/pakanuutena, kenties keski-iän kriiseilynä. Kai sinäkin nyt heränneenä mantraat, levität keijupölyä ympäriinsä ja lepatat enkelinsiipiäsi kulkiessasi? 

Tässä tätä heräämisen polkua kulkevana täytyy sanoa, että mitä enemmän vuosia on mennyt, sitä vähemmän se näkyy ulospäin. Alkuun tuntui siltä, että omaa henkisyyttä täytyi jotenkin korostaa. Halusin muidenkin heräävän ja sitä piti toitottaa ympäriinsä. Mielenosoituksissa rampattiin, somessa huudeltiin koronakusetuksesta ja päiviteltiin nukkuvia. Maailma ei ole sellainen kuin meille väitetään sen olevan. Herätkää nyt jumalauta! Tuntui käsittämättömältä elää normaalia elämää, kun verho oli vedetty silmien edestä ja piti saada kaikki samaan veneeseen. Toki muiden heränneiden seurasta oli paljon apua ja varsinkin koronavuosina vertaistuki oli enemmän kuin tarpeen. Heränneitäkin oli niin moneen junaan: foliot, shamaanit, tavikset, terveysintoilijat, joogit ja no, hihhulit. Kaikki jossain heräämisen eri tasoissa.

Nyt vuosien kuluessa olen tullut siihen pisteeseen, että henkisyys ei ole isoa vaan se koostuu pienistä asioista. Se, miten kohtelet itseäsi ja muita tai miten kohtaat elämän vaikeudet. Myötätunto, nöyryys ja kärsivällisyys, ah nämä tavallisen arjen haasteet! Läsnä oleminen, ihan pelkästään se kuinka kohtaat toisen ihmisen, se on henkisyyttä. Katsotko silmiin, hymyiletkö, tartutko kädestä kiinni. Pelkkä halaus, siinäkin on jo läsnäoloharjoitus. Onko se nopea ja merkityksetön vai molemmin käsin-silmät kiinni-enemmän kuin sekunnin kestävä syleily. Tai kun sanot kiitos, ole hyvä, olen pahoillani, anna anteeksi, rakastan sinua. Itselleni tuottaa välillä haasteita jopa vaan olla rauhassa ja hengittää syvään. Joskus ruokakaupan jonotkin puskevat tuskan hikeä. Maksaako tuo mummo tosissaan nyt kolikoilla? Voiko tuo edessä oleva äiti latoa ostoksiaan tiskille yhtään hitaammin? Metro meni nenän edestä ja joudun odottamaan kokonaiset kolme minuuttia! Teinit tönivät ja veivät istumapaikat. Voihan tunarit ja tonokit! Ommmm! Namaste. Tänne ne kusiset suitsukkeet!

Silloin, kun oma tietoisuus koki jonkun ravistuksen, muutos alkoi ihan pienistä asioista. Ensin piti saada tietää ihan kaikki, kaninkolojen määrä oli loputon suo. Mistä kaikesta meille on valehdeltu, mikään ei ole totta, totuus on tuolla jossain. Seuraavaksi alkoi kehon puhdistus ravinnolla jonka jälkeen kävin kemikaalien kimppuun. Mitä vähemmän, sitä parempi. Naisena tämä oli mullistava asia, vaikka en nyt missään älyttömissä kemikaalimäärissä uinutkaan, mutta oli siinä silti oma prosessinsa. Se, että on sujut itsensä kanssa, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Klisee, mutta aaaaaaaaa, ymmärrättekö miten mullistavaa!? Kehotietoisuus on edelleen tärkeää itselle, mutta aiemmin juoksin milloin missäkin hoidossa, että saisin traumat katoamaan hermostostani. Ihmiset karsiutuivat pois ja jäljelle jäivät ne joiden kuuluikin jäädä. Kun elämä oli siivottu alkoi oman mielen kanssa kamppailu. Kaikki ne toksiset käytösmallit: ylikiltteys, läheisriippuvuus, miellyttämisen halu, menettämisen pelko… Mitä ihmettä, Anne? Nyt uskallan sanoa ääneen omia ajatuksia, vetää rajoja ja sanoa EI. Uskallan näyttää omia tunteitani ja elää ilman häpeää. Herkkyys ei olekaan mikään heikkous vaan onkin minun supervoimani! Voin kertoa omista mokista ja nauraa itselleni. Ja en tarkoita mokilla jotain ”kaaduin rähmälleni” vaan että hei olin monta vuotta suhteessa, jossa en uskaltanut sanoa ääneen, että minulla on tosi paha olla. Sehän olikin minun omalla vastuullani koko ajan. Kappas.

En sano etteikö edelleen olisi haasteita. Mielen kanssa on välistä vaikeaa, jaksaminen on mitä on ja yhteiskuntamalli on todella oksettava. Mutta miten voin helpottaa tätä on aika simppeliä. Pitää muistaa, että on enemmän kuin tämä aineellinen, käsinkosketeltava, silmillä näkyvä maailma. Täytyy löytää tasapaino ja keveys. Olen ollut vuosikausia unessa, täysin erkaantunut sielustani koettujen traumojen, opittujen käytösmallien ja yhteiskunnan aivopesun takia. Kutsun aikaa ennen havahtumista entiseksi elämäksi, koska sitä se on ja nyt olen saanut uuden mahdollisuuden elää. Minun ei tarvitse pienentää itseäni, että muilla olisi helpompaa olla, mutta minun ei tarvitse myöskään hakea huomiota tai tehdä itsestäni numeroa, koska ego ei enää kaipaa sitä. Minun ei tarvitse olla oikeassa ja vastoinkäymiset koen oppiläksyinä, en rangaistuksina. Sieluni on täällä oppimassa ja kulkemassa takaisin alkulähteelle, takaisin kotiin.