Kehollisuus

Nyky-yhteiskunta kannustaa suorittamiseen ja omalle hyvinvoinnille jää hädin tuskin aikaa tai energiaa. Ulkoinen olemus on tärkeämpää kuin sisäinen kokemus. Kehonormit ovat kaventuneet entisestään, ihannoidaan tietynlaisia vartaloita eikä anneta jalansijaa luonnollisuudelle, omana itsenä olemiselle. Kehomme on myös viisaampi kuin annetaan ymmärtää. Ylikuormittumisen merkit sivuutetaan ja arkea suoritetaan. On vaikeaa uida tässäkin asiassa yksin vastavirtaan ja ilmaista ääneen, että minä en pysty tähän. Tarvitsen rauhallisen elämän rytmin tai muuten hukkaan yhteyden itseeni ja sisäiseen ääneeni. Tämähän kuulostaa joidenkin korvaan aivan utopistiselta ja saatat kuulla vähätteleviä kommentteja. Luulis nyt jaksavan. Kyllä sitä on yritetty sopeutua yhteiskunnan laatimaan muottiin, mutta ei tämä vain ota luonnistuakseen.

Platoninen hoiva ja traumaturvallinen kosketus rauhoittaa hermostoa. Kosketuksen vaikutus ihmisen hyvinvoinnille on hyvin monipuolista: se vähentää stressiä, lisää oksitosiinia ja seratoniinia, rauhoittaa hermostoa, laskee kortisolia, lievittää kipua, parantaa mielialaa ja vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Tästä tulikin sitten oiva aasinsilta omaan Mush Halikasa-kokemukseen jossa olin tällä viikolla. Olin pyöritellyt asiaa päässäni jo pitkään mutten uskaltanut sosiaalisen ahdistuksen ja väsymyksen takia alkaa millekään. Olen kokeillut erilaisia palautumis- ja rauhoittumismenetelmiä, mutta omaa juttua ei ole oikein löytynyt. Olen melko adhd-tyyppinen häslääjä ja hermosto on usein ylivirittyneessä tilassa joten jooga tai meditointikaan ei aina riitä. Puhun nopeasti ja elehdin paljon käsilläni. Suuri osa päivästä kuluu siihen, että yritän hillitä impulssejani ja pienentää itseäni. Jos juon kofeiinia, hypin kirjaimellisesti seinille. Olen kuitenkin huomannut myös sen, että jos kofeiinia ei systeemissäni ole, niin silti olen LEVOTON. Osallistuin siis MUSH-iltaan jossa tuntemattomien ihmisten kanssa mennään patjoille kasaan kokemaan platonista läheisyyttä ja turvaa, tapahtuma on ei-seksuaalinen. Intentioina on yhteisöllisyys, turvallisuuden tunne, nähdyksi tuleminen sekä syvä rentoutus. Alkuun teimme hengitysharjoituksia, esittelykierrosta, opettelimme rajojen ilmaisua ja pyytämään kosketusta. Ohjattuja halikasoja tehtiin illan aikana kolme, ensimmäinen kasa oli itselle vähän hakemista ja totuttelua, toisella kierroksella jättäydyin reunalle ja siitä seurasi hieman ulkopuolisuuden tunnetta jota sitten yritin työstää pois. Tunteiden (hyvien ja huonojen) tuleminen pintaan on normaalia. Tilassa on myös ”empatiaenkelinä” toimivia henkilöitä, jotka tulevat tsekkaamaan jos on jokin hätä joten itsekin sain tukea tuossa tilanteessa pyytäessä. Kolmannessa kasassa uskalsin mennä ensimmäisten joukossa patjalle selälleni ja pääni nojatessa jonkun vatsaan pian minuunkin nojasi yksi, jalkani lepäsivät jonkun rintakehän päällä ja sitä rataa kudelma syntyi. Päätäni siliteltiin ja pidettiin jonkun kanssa kädestä kiinni. Mieli tyhjeni täysin, hermosto rauhoittui ja tuli hyvin levollinen olo. Jossain vaiheessa tuntui kuin olisimme kaikki sulaneet yhteen ja oli myös melko alkukantainen olo, vähän kuin olisimme eläimiä lepäämässä pesässä. Laumaeläimiähän me ihmiset ollaan ja tämä tuntuu unohtuneen kollektiivisesti. Illan jälkeen tuo korkeavärähteinen energia pysyi kehossani pitkään ja pystyin seurailemaan omaa hermostoani selkeämmin. Annos oksitosiinia kesti siis muutaman päivän ajan ja olen ihmetellyt, että tältäkö tasapainoinen hermosto tuntuu, kun on tottunut ainaiseen selviytymistilaan. Lempeä paijaaminen on lisääntynyt arjessani ja olen myös pistänyt merkille kuinka vähään kosketukseen ihmiset ovat tottuneet. Elämme kosketusköyhässä maassa ja olemme oppineet pidättyneeseen olemiseen. Kosketuksen tärkeyden huomioiminen on parantanut suhdettani omiin lapsiini ja hekin kiinnittävät asiaan enemmän huomiota kuten myös omaan hermostoonsa. Minulla on tapana hyperfokustaa itseäni kiinnostaviin asioihin ja niinhän tässäkin sitten kävi. Tarvitsen tätä lisää! Tavoitteenani on toki edelleen hermoston rauhoittaminen, mutta Mush-illan jälkeen nousi myös lisää opeteltavaa. Toivon, että opin katsomaan ihmisiä syvemmin silmiin, puhumaan hitaammin ja olemaan avoimempi. Lempeys ja läsnäolo, hyvin simppeleitä asioita, mutta molemmat todellisia taitolajeja. Tämä psyykkeen kirjo on kyllä uskomattoman laaja, aina löytyy lisää kuorittavaa ja opittavaa.