Monday, March 17, 2025

❤️


Tiedättekö sen häpeän tunteen, joka on jäytänyt mukanasi koko elämän? Pureskellut mieltäsi, syönyt sisintäsi, pala palalta. Olet kuunnellut kiltisti, autuaan tietämättömänä siitä etteivät ne edes ole sinun omia ajatuksiasi. 
Et kelpaa, olet liikaa, olet liian vähän. Olet ruma, tylsä ja tyhmä. Vääränlainen! Miten oletkin tuollainen? 
Et sinä tätäkään tajua, oi nauretaan yhdessä tyhmyydellesi. Ei kukaan jaksa sinua. Et yllä tälle vaadittavalle tasolle. 
Ei sun tiätkö kannata, ei se varmaan kuitenkaan onnistu. Et sinä tätäkään osaa, voi nauretaan yhdessä saamattomuudellesi. Tyydy vaan tähän, älä kuvittele liikoja tai elättele toiveita. 
Kaikki katsovat sinua halveksuen, kukaan ei halua lähestyä sinua, koska olet tuommoinen. Voi kuinka luotaantyöntävä oletkaan! Hah, nauretaan yhdessä habituksellesi!
Pienennä, näyttele normaalia, omaksu muilta. Ei noin! Katso mitä muut tekee, imitoi muita. Ole niinkuin muut, sulaudu joukkoon.


Kuunteles nyt, perskule. Minä sinut vielä kesytän! Sinä saat olla sinä, ilman peittämistä, muuttamista, pienentämistä. Saat sanoa ajatuksesi ja mielipiteesi, niillä on merkitystä. Et ole liikaa, et ole liian vähän, olet riittävä, hyvä juuri noin. Et tarvitse muiden hyväksyntää mihinkään, tee kuten itse haluat. Sinä osaat, ole vain armollinen itsellesi. Olet kaunis, tämä kaikki on ainutlaatuista. Kuuntele intuitiotasi, se on se sydämen ääni. Pelko tuntuu täyttävän pääsi, saa olon levottomaksi. Sydämen ääni on se ohitse menevä siipiään lepattava perhonen, lämmin tuulenvire hiuksissa, vieno hymy ohikulkijalta.

Levitä  siipesi vapaasti, pieni. Et sinä pienenäkään muita kuunnellut, pidit pääsi. Mikä sinut veti alas mennessään, pimensi mielesi, vaimensi äänesi? Piti lujaa otteessaan. Vaan ei enää. Nousit ylös, irrottauduit kahleista, kevensit kuormaa. Tutisevin käsin tartut kiinni jostain saadaksesi tukea. Kokeilit paria askelta, huojuit vähän. Välillä iso harppaus eteen, kaksi taakse. Jumitusta ja huojumista paikallaan, epävarmuutta menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Vaan ei enää, ei enää alas vajoamista. Mentihin taas! Askel askeleelta, pää pystyssä, hymyssä suin ja sydän auki.
                
                

No comments:

Post a Comment

Luuranko-Anne

Ihmisen psyyke, samalla niin kiehtova kuin pelottavakin  asia. Sitä alkaessa kunnolla kääntelemään kuin multaa puutarhassa kevään tullen kon...