Sitkeä sissi

 Olen suorittanut suurimman osan ajan aikuiselämästäni. Ensin kotiäitiyttä ja myöhemmin työelämässä. Nyt on alkanut tuntumaan siltä, että suoritan myös opiskellessa. Mikään kympin oppilas en ole koskaan ollut, mutta teen aina kaiken sata lasissa. Nyt harjoittelupaikassa täytyy ihan koko ajan muistuttaa itseäni siitä, että less is more ja on ihan ookoo mennä siitä kohti missä aita on matalin. Ylisuorittamisesta ei saa mitään papukaijamerkkiä. Siitäkin olen pitkään tuntenut syyllisyyttä, että tarvitsen paljon omaa aikaa sekä myös lapsvapaata. Olenhan paljon muutakin kuin äiti. Mutta siis se, että tunnen syyllisyyttä siitä, että tarvitsen lepoa. Eikö ole hullua?

 Jos olet tottunut pienestä pitäen selviytymään yksin, avun pyytäminen tuntuu hurjalta. Minusta on aina sanottu, että olen lujaa tekoa, teräsnainen, sitkeä sissi. ”Vaan olet sinä vahva!”Tosi asiassa olen hyvin yksinäinen ja turvaton. Vahvuudesta on tullut jonkinlainen suojakeino, selviytymismekanismi ja varjelen näin herkkää, syvintä sisintäni. Olen saanut jonkinlaista nautintoa siitä, että selviän yksin. ”Ei tartte auttaa!”-asenteella pärjää toki, mutta jossain vaiheessa se kuppi menee väkisinkin nurin. 

Suomalainen kulttuuri nyt vaan on sellainen, että naiset ovat ennenkin pärjänneet, pitäneet huolen kodista, lapsista ja maatiloista. Se on kuitenkin melkoinen taakka kantaa nykypäivänä. Koko kylä kasvattaa-menetelmä ei toteudu enää vaan yksilösuoritamme ravihevosen lailla.

 Olen uskaltanut pyytää apua ammattilaisilta, koska he saavat siitä palkan, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Läheisiltä avun pyytäminen ja vastaanottaminen sen sijaan on vaikeaa. Olen myös kokenut, että saatu apu pitää korvata jotenkin takaisin, jopa moninkertaisena! Kiitollisuudenvelka on itselleni yhtä kuin syyllisyydentunne ja sehän on ihan käsittämätön ajatusmalli. Muistan erään kerran, kun itkin uupumustani ystävälle ja hän juoksi meille tekemään lapsille ruokaa, siivoamaan ja ulkoiluttamaan koiraa. Se tunne oli todella vapauttava ja oloni helpottui välittömästi. Samalla ystävälleni tuli hyvä mieli siitä, että hän pystyi auttamaan ja uskalsin olla juuri hänen edessään heikko ja tarvitseva.

Meistä ihan jokainen ansaitsee huolenpitoa ja rakkautta. Avun pyytäminen on ennen kaikkea rakkautta itseään kohtaan. Aina ei todellakaan tarvitse jaksaa. Vahvuutta on näyttää kuinka paljon sattuu ja kuinka kipeästi tarvitsee toista ihmistä. Ylisuorittajia riittää maailmassa yllin kyllin, meitä herkkiä olentoja tarvitaan lisää näyttämään esimerkkiä siitä kuinka kaikkea ei tarvitse kestää.