Täyttä höyryä eteenpäin

 Onpas aikaa vierähtänyt kirjoittamisesta. Tuntuu, ettei energiat oikein riitä harkkapäivän jälkeen muuhun kuin tähän huushollin pyörittämiseen ja nekin on vain niitä välttämättömiä asioita kuten ruokakaupassa käynti, kokkaus ja pyykinpesu. Havahdun aina tähän tosiasiaan, että uupumusta ei ole vieläkään selätetty kokonaan. Tarttis varmaan tehrä jotain. Ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että tiedostan asian ja elän päivä kerrallaan, oma jaksaminen etusijalla. Tuntuu omituiselta kertoa tästä kenellekään, koska vähättelen edelleen oireitani hyvin pitkälti. Kuvittelin uupumuksen olevan sellaista, ettei pääse lainkaan sängystä ylös. Että vain ja ainoastaan siinä pisteessä voi sanoa olevansa uupunut. Minä kun painan menemään vaikka tankki olisi ihan tyhjä. 

Tällä viikolla jutellessa työkaverin kanssa jakaen kokemuksiamme tuntui hyvältä uskaltaa sanottaa ääneen kuinka äärirajoille olen itseni väsyttänyt. Mietin myös toisten ihmisten olevan ihan sekopäisiä kun juoksevat työpäivän jälkeen salilla, näkemässä ystäviä kahviloissa ja ties missä kissan ristiäisissä. Itse jaksan päivän päätteeksi ainoastaan omia lapsiani, välttelen ihmisiä jos ihan rehellisiä ollaan. Tällä hetkellä väsymys on tosi fyysistä, koska työharjoittelupäivät puutarhurina ovat todella rankkoja. Ennemmin olen kuitenkin fyysisesti uupunut kuin henkisesti. Psyykkinen kuormitus on painajaismaista kaikkine ailahtelevine tunteineen. Jatkuva reippaus ja ahdistava ympäristö siihen päälle. Voila! Soppa on valmis. Kofeiini pahentaa myös kaikkia oireita: se lisää ylivirittyneisyyttä, ahdistusta ja vaikuttaa unen laatuun. 

Entisessä työpaikassani kauppakeskuksen syövereissä oli kammottavaa. En suostu palaamaan sinne koskaan takaisin. Kirkkaat valot, väkijoukot ja ylipäätään se koko hälinä saa minut pahoinvoivaksi nykyään. Lisäksi tunsin oloni todella erilaiseksi kuin muut. Työhyvinvointi on useimmiten pelkkää sanahelinää. Silloin kun olisin tarvinnut empatiaa ja ymmärrystä, sainkin vain kylmää kohtelua. Nyt ympäristö ja ihmiset ympärilläni ovat todella erilaisia sekä saan olla paljon ulkona ja se on tosi mukavaa. Myös kaiken uuden oppiminen tekee aivoille hyvää ja pitää mielen kirkkaampana. Huomaan kuitenkin odottavani viikonloppuja kuin kuuta nousevaa enkä kykenisi taas tällaiseen oravanpyörään. Tässä sitä kuitenkin ollaan, se on myöhäistä itkeä enää, kun paskat on jo housuissa…vai miten se meni.