Wednesday, July 16, 2025

Paasto



Vesipaastopäivä 2 menossa. 40 tuntia selätetty, 72 tuntia olisi tavoite, katsotaan mihin kykenen. Päänsärkyä ei juurikaan ollut, mutta väsymystä kylläkin. Näläntunne on tullut ja mennyt aaltoilevasti, eilen illalla nukkumaan mennessä oli sellaista tasaista, hiljaista kurnintaa. Välillä aivan voittaja fiilis, sitten hetken päästä taas ihan maansa myyneenä eli mielialatkin ovat vaihdelleet suuresti. Eilen illalla oli myös sellainen fiilis, että on vähän hukassa 🙉 Odotan kovasti sitä, että mieli kirkastuu ja olo helpottuu. Olen siis mennyt luonnollisella mineraalivedellä, chlorella tableteilla ja elektrolyyteillä. Nyt on vielä hellepäivät menossa niin vesipullo on ollut kädessä tauotta. Pointti ei ole painonpudotus, koska olen tämmöinen laihaluikku muutenkin, mutta haluan puhdistua solutasolla sekä testata omia rajoja. Myös paaston vaikutus mieleen kiinnostaa joten meditaatio astuu kehiin tänään. Eilen siitä ei tullut mitään, kun ajatukset harhailivat niin paljon. Aineenvaihdunta on vilkastunut paljon, käyn pissalla yhtä usein kuin viimeisillään raskaana. Jos minulla on jotain matala-asteista, hiljaista tulehdusta kehossa niin oireet ovat ainakin helpottaneet tuon SI-nivelen kanssa. Ravinnolla on suuren suuri merkitys. 

Paaston jälkeen….
 Noniin, niinhän siinä sitten kävi, että 60 jotain tunnin jälkeen lopetin paaston. Yritin sinnikkäästi, mutta olo alkoi vähän huononemaan. Nälän tunnetta ei sinänsä enää ollut, mutta nukkumaan mennessä olin viluinen ja heikko. Sain nukuttua, mutta aamulla herätessä liikkeet tuntuivat raskailta ja hitailta. Tiesin sen olevan ihan normaalia, mutta vapina ja huimaus oli vähän liikaa. Sinnittelin vielä hetken, mutta sitten iski epätoivo ja sorruin syömään. Tuntui, että kuolen iltaan mennessä. Ensikertalaiseksi meni ihan hyvin vaikka luovutinkin liian aikaisin. Eilinen päivä tuntui hyvältä, jopa tanssin samalla kun tein lapsille ruokaa. Olo oli kevyt ja mieli kirkas. Tein muutamia hengitysharjoituksia ja ne tuntuivat todella voimakkailta. Paasto kannusti panostamaan puhtaaseen ruokaan entistäkin enemmän. 
Tosi tyytyväinen kuitenkin, että kykenin paastoamaan ja ylittämään itseni. Seuraavalla kerralla toimisi ehkä paremmin jos ei olisi lapsia huollettavana samaan aikaan, se keventäisi huomattavasti.


No comments:

Post a Comment

Luuranko-Anne

Ihmisen psyyke, samalla niin kiehtova kuin pelottavakin  asia. Sitä alkaessa kunnolla kääntelemään kuin multaa puutarhassa kevään tullen kon...