Energiaa

Olen syventynyt tällä hetkellä energioihin. Tiedäthän sen tunteen, kun ilmassa on sähköä? Jostain ihmisestä huokuu kylmää energiaa, toiset ovat taas kuin lämmin halaus. Saatat nähdä värejä, tuntea kylmiä väreitä, aistia iloa, surua tai vihaa. Joitakin ihmisiä on helppo lähestyä, toiset ovat luotaantyöntäviä. Voit aistia huoneessa olevan raskaan energian. Jotkut ihmiset ovat raskaita, toiset kevyitä. Jollekin on helppo puhua, joidenkin kanssa ei vain kemiat kohtaa. Kaikki tämä on energiaa.

 Kävin pari vuotta sitten healing-kurssin Nousevassa auringossa eli osaan tehdä energiahoitoa. Hoidossahan ei kosketa hoidettavaan ollenkaan, itse toimin energian välittäjänä eli hoidettavaan välitetään aineetonta, korkeavärähteistä energiaa hoitajan käsien ja mielen kautta. Kehossamme on meridiaani kanavia jota pitkin elämänenergiamme virtaa ja niihin syntyy tukoksia traumaattisten tunnekokemusten, onnettomuuksien ja huonojen elintapojen seurauksena. Hoidossa käsitellään hoidettavan auraa ja chakroja. Energia ei ole hoitajan omaa vaan meissä kaikissa on kyky parantaa itsemme.

Olemme laukanneet tytön yskän takia lääkärissä tuloksetta ja jopa röntgenissä tutkituttamassa josko sieltä näkyisi jotain. Viime kerralla lääkäri kirjoitti astmapiipun hänelle vaikka ei astmaa todettukaan. Yöllä yskiminen on loppunut, mutta lima ei ole lähtenyt hänen keuhkoistaan vieläkään. Tätä on jatkunut siis viime marraskuusta lähtien. Kaikki poppakonstit on kokeiltu ja tyttö alkaa väsyä. Olen kelmuttanut tytön jalkapohjat täyteen valkosipulia ja punasipulia yöksi ja syöttänyt hunajaa. Hänet on voideltu eucalyptuksella ja huoneilmaa yritetty kostuttaa. Koko perhe oli ihan hermoromahduksen partaalla tuossa vuoden vaihteessa kun yskä oli pahimmillaan.

Alan nyt viimeisenä oljenkortena tehdä energiahoitoa tytölle joka päivä. Toivotaan, että siitä olisi apua. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Saan myös itse harjoitusta ja voimistan näin omaa kenttääni. Mielenkiintoista nähdä alkaako tuntemattomat ihmiset taas pyytämään apua. Kun olin healing-kurssilla ja treenasin paljon, ihmiset kadulla tulivat luokseni kysymään neuvoa miten päästä johonkin paikkaan. Paljon laitapuolen kulkijoita lähestyi myös. Olen julkisissa aina kuulokkeet päässä ja ympärilläni on ollut aina paljon muita ihmisiä, joita olisi helpompi lähestyä. Kerran jopa ruokakaupassa joku mies koputti olkapäähäni ja pyysi neuvoa mitä ostaisi kaverilleen. Tajusin myöhemmin, että korkea värähde ja parantava energia kutsuu luokse. 

Rohkelikko

 Pistän nykyään merkille ketkä juoruilevat tai miten ylipäätään puhutaan toisista ihmisistä. Toisten tekemisiä, habitusta ja moraaleja kyseenalaistetaan ja siihen kelkkaan on todella helppo lähteä mukaan. Juoruilu on tehty helpoksi, suorastaan hyväksytyksi keskustelun aiheeksi. Mutta itseasiassahan toisten arvostelu on itsensä määrittelyä. Toisten asemaan pitäisi asettautua, mutta se voi olla haastavaa, koska et voi mitenkään tietää mitä joku toinen on käynyt elämässään läpi, minkä takia jotkut käytösmallit onkaan opittu. Se mitä joku tuomitsee toisessa on oikeasti jotain mitä ei vain ehkä näe tai hyväksy itsessään, jotain mitä itsessään häpeää. Häpeä taas on opittu käytösmalli. Tai sitten vain kateuksissaan puhuu toisista. 

Joka kerta kun esimerkiksi tuotan tekstiä tänne, laitan itseni alttiiksi arvostelulle. Ehkä joku naureskelee ajatusmaailmalleni. Pitääkö joku minua ihan pimahtaneena? Vaistomaisesti ajattelen ihmisten puhuvan minusta pahaa. Tämä taas on omaa traumaani: olen ovimatto, liian kiltti, rajoista kiinni pitämätön hölmöläinen. Olen koko ikäni ylisuorittanut sillä saralla kuinka ilkeästi puhun itselleni. Asetan itselleni käsittämättömiä vaatimuksia. En ikinä odottaisi muilta ihmisiltä samaa suoritusta mitä odotan itseltäni. En tietenkään, ei kukaan pystyisi moiseen. Miksi ihmeessä sitten vaadin sellaista itseltäni? Onneksi uupumuksen myötä olen antanut itselleni anteeksi. Nykyään väsyn todella pienistä asioista, sallin itselleni levon. Ja lepo ei tarkoita sängyssä makaamista vaan teen asioita joista oikeasti nautin. Ennen sanoin kaikkeen kyllä, nykyään en enää etsi tekosyitä, vaan sanon suorilta etten perkele jaksa. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta joskus tarvitaan voimasanoja siihen kylkeen, että uskaltaa ilmoittaa omat rajansa. Sosiaaliset kanssakäymiset tuntuu todella ylitsepääsemättömiltä suorituksilta. Eilen junassa istuessa väsyin jopa takanani istuvien naisten juttelemisesta, siis pelkästään siitä, että jouduin kuuntelemaan sitä. En ollut edes osa tätä!   

Mutta se, että asetan itseni alttiiksi kaikenlaiselle arvostelulle on hyvää harjoitusta, itselleni. Totta kai yhä sensuroin itseäni eikä ihan kaikkea olekaan tarkoitus jakaa. Mutta se, etten automaattisesti ajattelisi, että ihmiset naureskelevat teksteilleni on työn takana. Joskus tuotan huumorilla höystettyä tekstiä, kun välillä herkkyyteni ottaa vallan ja kirjoitan kipeistäkin asioista. Se on pelottavaa, mutta tuntuu oikealta. Joku sanoisi sitä rohkeudeksi. Ehkä se sitä onkin, rohkeutta olla aito minä.

                                             

Kylähullu

Mietiskelin tänään, että huhheijakkaa kuinka paljon elämä onkaan muuttunut viimeisen vuoden aikana. Niin tyytyväinen siihen, miten asiat lopulta menivät. En voisi esimerkiksi kuvitellakaan olla enää töissä entisessä työpaikassani. Oksettaa pelkkä ajatuskin. Pelkästään kauppakeskuksissa käyminen saa sykkeeni nousemaan. Vaikka en ollutkaan perus robottimainen myyjä vaan yritin olla aina oma itseni (varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana) niin jonkinlainen teeskentelevä naamio sitä silti oli päällä, kun ylläpidit firman imagoa joka alkoi mennä täysin wokeksi ja omia näkemyksiä vastaan. Töissä käyminen tuntui sodalta itseäni ja omia arvojani vastaan. Nyt kun menen asiakkaana samantapaisiin ketjuihin niin yritän saada myyjää ulos kuorestaan höpöttämällä avoimesti. Itse ainakin tykkäsin niistä aidoista kohtaamisista kun jäykät, liukuhihnamaiset, tekopirteät ja imelät asiakaspalvelijaäänet ahdistivat ihan suunnattomasti. En voi myöskään sietää small talkia. Tarvitsen aitoja tunteita, huumoria ja lämmintä sydäntä, en mitään tekopyhää paskanjauhantaa. Mielestäni niin monet kauppakeskuksen liikkeet ovat täysin turhia ja pärjäisimme ihan hyvin ilman. 

Asiasta kukkaruukkuun. Tänään hihkuimme innoissamme kun floristit olivat tuoneet koulurakennukseemme tekemiään luomuksia esille ja kukaan ei ihmetellyt kun olin aivan tohkeissani eräästä tekeleestä jossa oli käytetty risuja, puun kaarnaa ja kukkia. Inspiroiduin valtavasti. Jos olisin vuosi sitten töhöttänyt risuista näin niin minut olisi passitettu hoitoon. Samanhenkiset ihmiset on oikeasti iso juttu. 

 Haaveilen niistä peuran sarvista ja yritin oksista väsätä edes jotain sen tyyppistä luomusta, mutta eihän tämä ole yhtään sama. Mutta joo, tämmöistä minä yksin kotona puuhailen. Milloin pitää olla huolissaan? Saanko mennä peuransarvet päässä metsään? Saako aamutakissa ja crocseissa käydä ruokakaupassa? Soittaako joku poliisit jos vedän pihalla aurinkotanssia? Missä se kylähullun raja menee? Jonkunhan sekin rooli on täytettävä, ihan hyvin se voin olla minä.

❤️

Tiedättekö sen häpeän tunteen, joka on jäytänyt mukanasi koko elämän? Pureskellut mieltäsi, syönyt sisintäsi, pala palalta. Olet kuunnellut kiltisti, autuaan tietämättömänä siitä etteivät ne edes ole sinun omia ajatuksiasi. 

Et kelpaa, olet liikaa, olet liian vähän. Olet ruma, tylsä ja tyhmä. Vääränlainen! Miten oletkin tuollainen? 

Et sinä tätäkään tajua, oi nauretaan yhdessä tyhmyydellesi. Ei kukaan jaksa sinua. Et yllä tälle vaadittavalle tasolle. 

Ei sun tiätkö kannata, ei se varmaan kuitenkaan onnistu. Et sinä tätäkään osaa, voi nauretaan yhdessä saamattomuudellesi. Tyydy vaan tähän, älä kuvittele liikoja tai elättele toiveita. 

Kaikki katsovat sinua halveksuen, kukaan ei halua lähestyä sinua, koska olet tuommoinen. Voi kuinka luotaantyöntävä oletkaan! Hah, nauretaan yhdessä habituksellesi!

Pienennä, näyttele normaalia, omaksu muilta. Ei noin! Katso mitä muut tekee, imitoi muita. Ole niinkuin muut, sulaudu joukkoon.

Kuunteles nyt, perskule. Minä sinut vielä kesytän! Sinä saat olla sinä, ilman peittämistä, muuttamista, pienentämistä. Saat sanoa ajatuksesi ja mielipiteesi, niillä on merkitystä. Et ole liikaa, et ole liian vähän, olet riittävä, hyvä juuri noin. Et tarvitse muiden hyväksyntää mihinkään, tee kuten itse haluat. Sinä osaat, ole vain armollinen itsellesi. Olet kaunis, tämä kaikki on ainutlaatuista. Kuuntele intuitiotasi, se on se sydämen ääni. Pelko tuntuu täyttävän pääsi, saa olon levottomaksi. Sydämen ääni on se ohitse menevä siipiään lepattava perhonen, lämmin tuulenvire hiuksissa, vieno hymy ohikulkijalta.

Levitä  siipesi vapaasti, pieni. Et sinä pienenäkään muita kuunnellut, pidit pääsi. Mikä sinut veti alas mennessään, pimensi mielesi, vaimensi äänesi? Piti lujaa otteessaan. Vaan ei enää. Nousit ylös, irrottauduit kahleista, kevensit kuormaa. Tutisevin käsin tartut kiinni jostain saadaksesi tukea. Kokeilit paria askelta, huojuit vähän. Välillä iso harppaus eteen, kaksi taakse. Jumitusta ja huojumista paikallaan, epävarmuutta menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Vaan ei enää, ei enää alas vajoamista. Mentihin taas! Askel askeleelta, pää pystyssä, hymyssä suin ja sydän auki.

                

                

I am

 Heippa.

Jos olet uusi tuttavuus, niin pieni esittely olisi varmaan paikallaan. 

Olen Anne, maalta kotoisin, pohjoisen tyttö. Minulla on neljä ihanaa lasta, villakoira Leo ja asumme Helsingissä. Heräsin tähän villiin todellisuuteen vuonna 2021 ja olen tehnyt tätä heräämisen matkaa siitä lähtien. Siihen asti olin elänyt traumojen ohjaamana täysin tiedostamattomana omasta käyttäytymisestä. Sitten tuli kärsimyksen raja vastaan: tätä enempää en kestä. Takanani on paljon traumatyöskentelyä, joka on muuten ihan loputon suo. Mutta olen niin kiitollinen kaikesta kokemastani, ilman sitä kaikkea en olisi havahtunut. Ehkä jossain vaiheessa kykenen kertomaan kaikesta paremmin. 

Opiskelen tällä hetkellä puutarhuriksi lopetettuani työt Matrixissa. Matrixilla tarkoitan oravanpyörää. Työskentelin kosmetiikkaliikkeessä kauppakeskuksessa, kunnes aloin huomaamaan itsessäni uupumuksen merkkejä. Ylisuoritin, jäin ylitöihin ja tein omat ja muiden työt ilman kunnollisia taukoja. Olin vain kerran sairaslomalla ja sekin pakotetusti koronadystopiassa. Työympäristö oli myrkyllinen ja tajusin, että työntekijöiden hyvinvoinnilla ei ollut mitään merkitystä kunhan pulju teki rahaa. Töiden lisäksi laukkasin kuntosalilla verenmaku suussa ja hoidin kotona äidin roolia. Lumipalloefektin lailla asiat kulminoitui tiettyyn pisteeseen ja nyt elän päivä kerrallaan, kohti eheämpää Annea. Haaveilen muutosta maalle ja oman kirjan kirjoittamista. Rakastan musiikkia, kaktuksia ja metsässä liikkumista. Tykkään höpötellä horoskoopeista, energioista ja chakroista.

Minulla on erittäin musta huumori, todella pimeä. Monet menevät tästä jopa hämilleen.

Päätin aloittaa blogin, koska johonkin tätä runosuonta on puskettava. Instagram-tilini jäädytettiin, kun en päivittänyt sinne henkilökohtaisia tietojani lopetettua Facebook tilini viime vuonna ja koska Instagram oli liitettynä Facebookiin niin ne jäi nyt sitten molemmat pois kun en muistanut vanhoja sähköpostejakaan. Tivattiin mm.pankkitietoja tai kuvallista henkkaria mikä tuntui ihan utopistiselta. Pidä tunkkisi, Mark Zuckerberg!

 Pärjään hyvin ilman somea, tämä on ollut todella virkistävää. Päiviin jää enemmän aikaa, kun et jää selaamaan loputonta somevirtausta vaan keskityt täysin omiin energioihin. Olen joogannut, maalannut, lukenut kirjoja ja nyt myös tämä kirjoittaminen on ottanut tulta alleen. Annan oman luovuuden virrata. Instagramissa viimeisimmät postaukseni sisälsivät paljon tekstiä, mutta siinäkin tökki se, että tilaa oli rajoitetusti. Omassa blogissa voin antaa tekstin virrata niin paljon kuin sielu vain sietää. Pienenä kirjoitin paljon tarinoita joten alan palata siihen samaan olotilaan mikä minussa silloinkin virtasi. 

Mistä blogissani sitten on kyse? Tämä on melkoinen sekamelska, mutta yritän pitää sisällön suppeana. Päiväkirjamaista mietiskelyä ja havainnointia, omien kokemuksien jakamista tietoisuuden laajennettua omassa pääkopassani. Tai sitten vain sekoan pikkuhiljaa, kumpaa se on, jää nähtäväksi. Nyt on kuitenkin hyvä olla. Luontoyhteyttä samalla syventäen päätin alkaa elää omannäköistä elämää. En enää näyttele normaalia vaan annan oman sieluni näkyä. Omat pienet omituisuuteni ovat oma voimani. Toisten mielipiteet ei enää paina, kuulkaas. Tässä kultainen neuvoni ja otat sen vastaan jos vain itse haluat: Älä pienennä itseäsi vaan anna oman valosi näkyä. Jos muiden on vaikeaa olla lähelläsi tai ymmärtää sinua, antaa heidän häkeltyä siitä kaikesta ihan rauhassa. Sinä olet täällä Sinua itseäsi varten. 

Heilung - Healing kokemukseni

 7.3.2025 Heilung aloitti Ritual-kiertueensa Helsingistä. Ostimme liput suunnilleen pari viikkoa ennen keikkaa. Tiesin kokoonpanon entuudestaan, mutta en ollut vielä hypännyt siihen kaninkoloon missä olen nyt. Tiesin kourallisen heidän kappaleitaan, tykkäsin, mutta en ihan täysin sisäistänyt. Päätin, etten katso mitään heidän aiempia live esiintymisiä Youtubesta, vaan menen heidän keikalleen avoimin mielin, vailla mitään ennakko-odotuksia. Tyhjältä sivulta, kokemaan elämyksen. Saman tien kun esirippu aukesi ja näin, että lavan rekvisiittana on isoja shamaanirumpuja sekä oksia, olin myyty. Tiesin olevani juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Näin sen täytyikin mennä. Noista oksista täytyy selittää sen verran, että nyt puutarhuriksi opiskelevana, talvidendrologian suorittaneena, puut talviasuissa, risuina niin kuin normit kuvailisi, ovat tämän hetken psykoosini. Tuijottelen puiden silmuja ja varsia hypnotisoituneena, joka ikinen pensas ja ryteikkö täytyy tutkia. Luontoyhteyteni on syventynyt mielettömästi tämän puolen vuoden aikana.

Takaisin Ritual kokemukseeni... Eli esiripun auetessa silmieni edessä ja kahden miehen tullessa puhdistamaan tilaa sulilla, tunsin yhteyden saman tien. Nyt on tosi kyseessä, tänne ei tultu pelleilemään. Naissolistin astellessa esiin poron sarvet päässään, olin inspiroitunut. Kaikki alkoi Opening Ceremony kappaleella, siitä In maidjan kappaleeseen. Norupon pärähtäessä korviini, olin haltioissani. Siitä seurasi Alfadhirhaiti, joka on ollut lempikappaleeni. Näiden jälkeen tunsin meneväni johonkin transsin tyyppiseen tilaan. Shamaanirummutus ja kurkkulaulu, pelkästään tämä yhdistelmä resonoi kehossani hyvin voimakkaasti. Kurkkulaulu on keskiaasialainen paimentolaisten laulutekniikka, jossa ääni muodostetaan kurkussa puristeisella tekniikalla tai mörinäefektillä, joka aikaansaadaan taskuhuulilla. Mörinästä tulee mieleen australialainen didgeridoo. Kurkkulaulun avulla on aikoinaan yritetty kommunikoida eläinten kanssa.

Heilung koostuu kolmesta jäsenestä: Kai Uwe Faust, Christopher Juul ja Maria Franz. (Saksa, Tanska ja Norja). Kiertueella kokoonpano on massiivinen, lavalla oli uskoakseni parisenkymmentä viikinkimiestä ja -naista. 

Miten Heilungin musiikkia voisi kuvailla? Heilung on saksaa ja tarkoittaa "healing", se kertoo jo paljon. Mytologista shamaanifolkia, jonka tarkoitus on saada kuuntelija rentoutuneeseen tilaan maagisen matkan jälkeen, jossa on myös turbulenssia mukana. Se ei ole pelkkää musiikkia vaan sisältää myös runoja ja puhetta viikinkiajoilta, englanniksi, saksaksi, islanniksi, latinaksi sekä varhaiskantaskandinaaviksi lausuttuna. Instrumentit, joita käytetään tulevat rautakaudelta saakka kuten rummut, luut ja keihäät. Lavalla on käytössä ihmisten ja poron luita, poron ja vuohen nahkaa, puhvelin sarvia, rituaalikelloja, kilpiä, amuletteja, hopeisia maljoja Viikinki ajoilta sekä erilaisia helistimiä. Esiintyjien asut ovat Skandinavian pronssiajoilta. 

Monet bändit tekevät tämän tapaista folk-musiikkia, mutta Heilung vie tämän aivan toiselle tasolle saattamalla kuuntelija mystiseen, mytologiseen, pohjoismaisen- ja muinaisten suurten sivilisaation aikaan, kauas modernista elämästä. Heilung ei edusta mitään poliittista tai uskonnollista ideologiaa, mieluummin he muistuttavat meitä mistä me kaikki tulemme. Olemme kaikki yhteydessä, olemme kaikki siskoja ja veljiä, olemme aina olleet yhtä, osa luontoa. 

Mieleenpainuvin hetki oli mielestäni rituaalin loppuosassa, kun Hamrer Hippyer-kappaleen aikana alkoi kunnon mayhemit. Yksi viikinkisotureista piti maahan polvistuneena kilpeä pöytänä päänsä päällä ja Kai hakkasi kilpeä tuleen sytytetyllä luulla (?) ja tanssi siinä ympärillä lavan ollessa täynnä ihmisiä ja kaikki tanssivat ja soittivat instrumenttejaan täydellisessä transsitilassa. Se oli todella uskomatonta, sitä ei vain pysty sanoin kuvailemaan miltä se kuulosti, tuntui ja näytti. Yleisö tanssi, tömisteli ja ulvoi mukana. Kyllä, ulvoi. Pystyin sen kaiken päätteeksi vaan sanomaan VAU. Yleisöstä sen verran, että odotin Heilung-fanien eläytyvän täysillä myös pukeutuen mytologisiin asuihin sotamaalauksineen, toki muutama sellainen löytyikin. Suurin osa kuitenkin näytti ihan tavallisilta tallaajilta. Mitä tästä päättelin? Musiikkimaku ei todellakaan näy aina ulospäin. Seuraavaan rituaaliin menen kyllä täysissä tamineissa, nyt asu näytti tältä, sulkaa hiuksissa ei taida näkyä kunnolla…

Heilung ei ole pelkkä show, tämä rituaali täytyy kokea. Olen onnellinen, että pääsin näkemään tämän folk-sensaation ja olen pahoillani heidän puolesta, jotka eivät ole päässeet kokemaan samaa. Ihmiset ovat kertoneet Heilungin musiikin parantaneen jopa masennusta. Uskon tähän parantamisen voimaan täysin. Norupo on soinut päässäni perjantaista lähtien, olen kuullut tasaista rummutusta jopa unissani. Tiedäthän sen tunteen, kun musiikki resonoi ja ihosi menee kananlihalle? Itselläni se tila vaan jatkui, musiikin värähtely ei ole vieläkään loppunut kehossani. Ikään kuin aivojani olisi hierottu. Näin jonkun Youtube-kommentin joka kuvaa täydellisesti tätä kokemusta: "Heilung makes me homesick for a place I never been and nostalgic for a life I never lived". 

Kiitos Heilung, räjäytitte tajuntani, muutitte elämäni. Muistutitte minua siitä mikä on tärkeää, kuka olen, mistä olen tullut ja minne toivottavasti palaan vielä joskus. Kiitos tästä musiikin parantavasta voimasta. 

Heilung (news, biography, albums, line-up, tour dates) | Official Season of Mist band